617

Mian Ahmad

Kohti monikulttuurista Helsinkiä

Uskon monikulttuuriseen yhteiskuntaan, sillä meillä on paljon opittavaa toisiltamme ja se on aina mielenkiintoista. Olen iloinen että päädyin Suomeen ja olen elänyt todella mielenkiintoisia aikoja täällä oppien suomalaisista ihmisistä ja kulttuurista.

Syy osallistumiselleni vaaleihin on, että uskon tämän maan ja kaupungin sijoittaneen minuun paljon. On aika maksaa takaisin, tehdä jotain kaupunkini hyväksi, tehdä jotain toisen kotini hyväksi. Uskon politiikan kautta vaikuttamisen olevan yksi parhaista tavoista palvella. Opin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa, että mukaan meneminen on paras tapa vaikuttaa asioihin. Nyt, kolme vuotta työskenneltyäni ylioppilaskunnassa uskon olevani valmis siirtymään seuraavalle tasolle ja työskentelemään kaupungin ja sen asukkaiden hyväksi.

Ehdokasnumero: 617
Ammatti/nimike: oikeustieteen opiskelija ja fyysikko
Ikä: 27
Facebook: Klikkaa Facebookiin
Kotisivut: http://mian.fi
Kiinnostuksen aiheet: Asuminen, Maahanmuuttajien kotouttaminen, Talous
Kaupunginosa: Haaga

« Takaisin ehdokkaisiin